kuva Kaikella on aikansa

 

Vuoden 2017 lopussa tein päätöksen lopettaa design inkamaria -toiminimen. Mietin asiaa todella pitkään ja lopulta päätös ei ollut vaikea. Olen viime syksystä asti toiminut osa-aikaisena vs. perhediakonina Vesilahden seurakunnassa ja jatkossakin on toiveissa löytää töitä omalta alaltani diakonian parissa. Tiedotus, viestintä ja SoMe kiinnostaa ja innostaa myös kovasti, niistä kummastakin haluaisin oppia lisää. Käsitöitä ja muita kädentaitoja ei ole tarkoitus unohtaa, päinvastoin. Onneksi saan niitä toteuttaa myös nykyisessä työssäni ja vapaa-ajalla. design inkamaria on olemassa vaikkei sitä mistään virallisista rekisteristä enää löydy.

Sydämellinen kiitos kaikille design inkamarian ystäville kuluneista vuosista ❤   Yhteinen matka jatkuu edelleen ❤

Henkilökohtaiset SoMe-tilini löytyvät täältä: https://valtamo.me/some/

Työjuttujani Vesilahden seurakunnan lasten, perheiden ja diakonian (LaPeDi) parissa pääset seuramaan mm. näissä paikoissa:

Vesilahden srk:n LaPeDi Facebookissa.

Vesilahden srk:n LaPeDi Instagramissa.

Vesilahden seurakunta löytyy myös Twitteristä.

Tapaamisiin livenä ja SoMessa ❤

inka

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s