kuva Trusut

Enpä olisi viime viikolla uskonut, että tällä viikolla Trusut teko-ohjeineen ovat sekä Ilta-Sanomien lehdessä että verkossa. Kiitos toimittaja Maarit Rasille, joka bongasi Trusut Instagram-tililtäni.

Pääset lukemaan jutun täältä.

Tein viime viikolla Koronaprojektini merkeissä ensimmäisen osan virpomis- & koristeoksista, joihin voi käyttää kotoa löytyviä materiaaleja. Mietin, että mikä olisi sellainen materiaali jota löytyisi kaikilta. Eipä tarvinnut kauaa miettiä kun vastaukseksi valikoitui vessapaperi.

Tein oksiin vessapaperista kukkasia, joille ystäväni Kaija antoi nimen Trusu. Luulin ensin että Trusu on Kaijan itsensä keksimä sana, mutta sitten Kaija kertoi näin:

”Sana trusu on iänikuinen hämäläinen sana, joka tarkoittaa ryppyistä, suppuista myttyä. Kuvaava siis! Se ei ole haukkumasana vaan toteava, kuvaava nimitys. Trusu-nimikettä olen kuullut käytettävän mm.kangasruusukkeesta, karvatuposta, paperituposta, kimpusta kukkia tai vaikka havukimpusta.”

Virpomis- & koristeoksia osa 1/3
Trusut pääsivät Ilta-Sanomiin!

Alla olevissa kuvissa näet minun ja poikien tekemiä Trusuja. Joko sinä olet kokeillut Trusujen tekemistä? Katso vinkit yllä olevilta YouTube-kanavani videoilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s